Mä en yleensä harrasta haasteita, mutta päätin tähän osallistua kun kysymykset liittyvät kynsiin, niin sopii blogiinkin näppärästi. :) Haasteen sain
PinkkiPantteri blogista.
Säännöt on seuraavanlaiset:
- Kerro 11 asiaa itsestäsi
- Vastaa haastajan 11 kysymykseen
- Keksi uudet 11 kysymystä
- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
- Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät
11 ASIAA MINUSTA:
- Olen syntynyt toukokuussa 1988 eli olen tällä hetkellä 24 vuotias.
- Oon kotosin Ilmajoelta Etelä-Pohjanmaalta, mutta asun tällä hetkellä Vammalassa kouluni vuoksi. Pohjanmaalle olisi kuitenkin tarkoitus palata ja käyn siellä useasti nytkin.
- Aloitin harrastamaan kynsiä kesällä 2010 ja ensimmäiset kynsikuvat oon julkaissut facebookissa kavereilleni 20.7.2010.
- Facebookissa mulla ei ollut kavereissa kovinkaan montaa kynsistä kiinnostunutta, joiden kanssa jakaa ajatuksia, niin aloitin bloggaamisen. Bloggaamisen aloitin vasta 28.12.2010 eli vajaan puolen vuoden kynsien lakkailun jälkeen.
- Oon opiskellut aika paljon. Olen käynyt mm. lukion ja metallialan artesaanin tutkinnon ja tällä hetkellä on menossa kultasepänalan artesaanitutkinto. Myös geelikynsikoulutus on tulossa ja haaveissa vielä muutamia muitakin juttuja. Tulevaisuus on kuitenkin edelleen hyvin auki.
- Kirjoitan myös toista blogia, joka liittyy enemmän mun ammattiin ja sitä voipi seurata TÄÄLLÄ. Korublogin päivitystahti on huomattavasti hitaampi.
- Olen kissaihminen ja multa löytyykin reilun vuoden ikäinen kissa nimeltä Nassu.
- Oon kuitenkin aika allerginen ihminen ja ainoat eläimet mille en ole allerginen onkin sitten kissa ja kalat. (Ja matelijat, mutta matelijoiden ruualle sitten taas oonkin.)
- En pidä talvesta enkä syksystä, sillä mun pää ei tunnu kestävän pimeää vuodenaikaa ja inhoan märkää!!
- Kevät ja kesä on mulle ihan parasta aikaa. Tykkään olla sillon paljon ulkona ja pyöriä puutarhassa ja hoitaa kukkasia. :) Kesällä tulee myös oltua enemmän kamera kädessä.
- Joitain saattaa tietysti kiinnostaa mitä kameroita omistan. Multa löytyy Canonin järjestelmäkamera 350D ja pokkarina saman merkin Ixus 95. :)
HAASTAJAN KYSYMYKSET:
TÄLLÄ HETKELLÄ:
1. Onko sinulla luonnonkynnet vai rakennekynnet?
Mulla on tällä hetkellä ihan luonnonkynnet. :)
2. Minkä muotoiset kyntesi on?
Nämä on tämmöset suorakaiteen muotoiset tällä hetkellä, mutta muoto vaihtelee vähä fiiliksen mukaan.
3. Onko kynsissäsi lakkaa, minkä väristä?
Kynsiltä löytyy lilaa ja lakka on China Glazen No Way Jose.
4. Koristeluja kynsissä, minkälaisia?
Ihme ja kumma, mutta tällä hetkellä ei ole minkäänlaisia koristuksia kun tuo lakka on itessäänkin jo niin nätti. Harkitsin kyllä, mutta yön aikana onnistuin räpeltämään peukaloihin painaumia, niin pitäisi ne korjata jos meinaa koristella.
5. Miten hoidat kynsiäsi?
Mulla ei mitään erityisiä hoitotoimenpiteitä ole. Rasvailen käsiä ja laitan kynsinauhaöljyä silloin kun muistan. Tietysti myös viilaan kynsiä silloin kun ne sitä vaativat. Yritän myös pitää huolta vitamiinien saannista.
6. Suosikki lakkasi?
Tällä hetkellä se taitaapi olla China Glazen Glistening Snow vaikka hopea ei mun lemppareihin normaalisti kuulukaan kynsilakoissa.
7. Inhokki lakkasi?
Tää onkin vaikeampi kysymys. Yleensä en jätä nurkkiin pyörimään sellaisia lakkoja, joita suorastaan inhoan joten en sellaisia myöskään muista. Inhokkimerkki on kuitenkin Mavala.
8. Montako lakkaa omistat (pois lukien alus-, päällys- ja leimauslakat)?
Hmmm.. mun täytyisi tuo lakkalista toki päivittää, mutta vähän reilu 250 lakkaa on jos noita edellämainittuja ei saa laskea.
9. Monennetko lakkaukset on tälle viikolle?
Onkohan nämä vasta ensimmäiset vaikka ollaan jo perjantaissa. :D Viihdyin aika pitkään leopardikynsissä.
10. Teetkö tällä hetkellä samalla jotain kynsiin liittyvää?
En tee. :) Muuta kuin ehkä ajatuksen tasolla pohdin mm. lakkojen kuvaamista.
11. Asteikolla 1-10, kuinka paha kynsilakkakäry on huoneessa jossa olet nyt? :D
Voisin melkein väittää että 0 koska sitä käryä ei ole ollenkaan. :D
Haluan kanssa pysytellä kynsien ja bloggauksen maailmassa näissä kysymyksissä mitä esitän seuraaville haasteen tekijöille. Osa kysymyksistä saattaa olla samoja, joita kysyttiin multa, sillä kysymykset oli hyviä.
- Milloin aloitit bloggaamisen ja miksi?
- Mistä blogisi nimi tulee?
- Onko sulla luonnonkynnet vai rakennekynnet?
- Onko sulla jotain erityisiä hoitotoimenpiteitä liittyen kynsiin?
- Lempikynsilakkaväri?
- Onko sinulla jotain lakkaa kynsilläsi tällä hetkellä, jos niin mitä?
- Onko kynsilläsi tällä hetkellä jotain koristuksia?
- Lemppari lakkamerkki?
- Top 5 kynsilakat?
- Inhokkilakkamerkki?
- Minkä verran sinulla on kynsilakkoja?
Haastan seuraavat blogit tekemään tämän haasteen niin halutessaan, jos olette jo tehneet niin ei tietenkään tarvitse tehdä uudelleen, ellette halua:
In this part of town
My Creative Madness
Kynttä pidempää
Analog Trash
Sticky White Champagne
Nailaison
Glitterland
Advanced levitation
The Yellow Nails
Live, Laugh, Love and Paint Nails
Shiny & Glossy
Tällaista tällä kertaa. :)
Ps. Toivottavasti muistin ilmottaa kaikille haasteesta. :D