28.7.2011

Kynnet kuin koru...

 . . . tai glitter-oksennukset? Kummin vain, tässä lupaamani kuvaa tämän hetkisistä geelikynsistä. Lupailin kuvaa tosin jo eilen, mutta en kiireiltäni ehtinyt koneelle istahtaa tätä kirjoittelemaan.


Geelikynnet siis kirkkailla tipeillä. En saanut lopputuloksesta ihan niin siistiä kuin olisin halunnut. Jäi siis näkyviin kaikkea pientä jälkeä josta en tykännyt. Vedin siis päälle Nfu Ohn nuden väristä lakkaa ja asettelin kärkiin ensin valkoisen glitter-ranskalaisen ja en sitten pelkästään siihen tyytynyt niin päälle vielä vaaleanpunaista glitteriä sekä hopeisia ja vaaleanpunaisia isoja ja vähän pienempiä hileitä. Olin sen verran hätähousu taas päällimmäisen geelikerroksen kanssa, että ilmeisesti kynsilakka ei ollut alla ihan kuivaa, joten geelikerroksen väliin jäi typeriä kuplia. Omaan silmään erittäin häiritseviä, mutta olen myöskin sitä mieltä että mokista oppii! Seuraavalla kerralla annan kaiken varmasti kuivaa hyvin ensin, tai kiinnitän koristeet suoraan kosteaan geeliin? Kokeilut opettaa. Mitäs pidätte? Tässä siis vasta toiset tekemäni geelikynnet.

Terkuin T1k3

26.7.2011

Ensimmäiset geelikynnet

Heipparallaa taas.

Sorruin tosiaan ostamaan geelikynsisetin ja onneksi ostinkin. Mielestäni huomattavasti helpompaa tehdä geeleillä kynnet kuin akryylillä, hiomistakin vähemmän. Harjoittelua tosin vielä vaatii paljon. Nyt olen yrittänyt opetella levittämään geeliä niin, että se pysyisi pelkästään kynnellä. Se on hankalaa, varsinkin vasemmalla kädellä! Myöskin olen pistänyt merkille että koristelujen täytyy olla TÄYSIN kuivat ennen kuin laittaa geelikerroksen päälle. Muuten tulee mukavia kuplia geelin alle. Nooooh harjottelua harjottelua vielä. Tässä kuitenkin ensimmäiset, jotka tein. Nämä pysyi kynsillä huikeat kaksi päivää. Ilmaantuivat pahasti reunoilta (kuvassakin näkyy hieman) kun olin levitellyt geeliä vähän miten sattuu, enkä pystynyt kaikkea hiomaan pois. Lopuksi kolautin peukalonkynnen kiilloitusrumpuun ja naps vaan keskeltä poikki. Ei onneksi sattunut pahoin, siististi lähti irti. :D Kynsissä glittertipit, joita en osannut ehkä oikein laittaa. Tipithän kuuluis hioa tasaiseksi tuosta kohtaa mistä ne yhtyy kynteen, mutta pienen testin tehtyäni päätin ettei niitä voi hioa, glitterit lähtee. Päälle leimat konadilla ja strasseja. Mitä pidätte?  

Miten glitter tipit kuuluisi oikeasti laittaa?

M4

Huomenissa laitan kuvaa sitten tämänhetkisistä geelikynsissä. Näissä on kyllä tosi pahoin kuplia, että taidan korjata/vaihtaa ne vielä kerran ennen koulun alkua, että olis sinne sitten täydelliset kynnet!

Terkuin T1k3

25.7.2011

Kuin vanhaa tapeettia...

Tässä teille nysäkynnet. Super lyhyet ja väriyhdistelmät toi mieleen vanhan tapeetin. Kärjissä Nfu Ohn hologrammilakkaa ja alla samaisen merkin nudelakkaa. Päälle Water decalsit. Tässä lopputulos:


Sitten voiskin kirjoitella valmiiksi pari seuraavaa postausta. Muutamat kynnet jääny varastoon. :)

-T1k3-

18.7.2011

Nfu OHHHHHHHHH!! + muut ostokset + ruusuvarpaat.

Vihdoin ja viimein maltoin ostaa ensimmäisen erän Nfu Oh lakkoja, enkä kadu hetkeäkään, hinnasta huolimatta! Auringonpaisteessa pakettia availin ja voi että mikä säihke! Pullokin itsessään on kuin koru. Kyllä nyt kelpaa lakata. Ensimmäisessä erässä sävyjä tuli NFU51,  NFU08, NFU GS06 sekä NFU 62. Erityisesti tuosta viimeisestä hologrammilakasta olen niin innoissani! Ensimmäinen kunnon hololakka jonka omistan. Kuvia!

 Vasemmalta oikealle: NFU08, NFU GS06, NFU62, NFU51.

 Järjestys vähän eri, mutta eiköhän nuo erota. :)

Lähikuvassa hologrammi-ihanuus NFU62! <3

Seuraavaksi muita ebayn kautta ostettuja juttuja. Tuli tänään water decalseja sekä Sally Hansenin cuticle remover.

Lähikuvaa water decalseista


Sekä cuticle remover



Viimeisenä mutta ei tokikaan vähäisimpänä esittelyyn ruusuiset varpaat. Klikkaamalla isommaksi.

Varpaissa alla Evelinen halppisholo, johon en ollut tyytyväinen niin lätkin päälle sitten vielä Wild and Crazyn Neon light. Loppusilaus ruusuisilla vesitatuoinneilla.

Terkuin T1k3

16.7.2011

Minttusuklaata!

Minttusuklaa on makuna yksi mun lemppareista. Väreissä ei ehkä niinkään. Olen nähnyt tätä väriyhdistelmää pilvin pimein eri blogeissa. Halusin kokeilla sitä myös itse. Lakkoina Models own Nude beige ja olikohan toinen Jade stone. :) Laiska tonkimaan tuota lakkalaatikkoa juuri nyt niin googlettelin vain ja toivon nimen osuneen oikeaan! :D

Siinä vaiheessa tuntui kun aloin dotting toolilla ruskeita pilkkuja painelemaan noihin minttukärkiin, että olisin pilannut ihan koko kynnet. En tykännyt pilkuista yhtään. Lisäsin sitten vielä kimaltavaa vihreää kynsiteippiä sekä vihreät timantit ja lopputulos ei ollutkaan niin paha kuin aluksi näytti. Silti olisin voinut ennemmin vaikka leimata tuota ruskeaa lakkaa jonkun kuvion noihin kärkiin mutta dotting toolin jäljestä en tykännyt! Pisteet ei menny ollenkaa sinne minne olisin halunnut, varsinkaan oikeaa kättä pilkuttaessa. Kuvat on kuitenkin vasemmasta kädestä. :) Eihän ihan kaikkea tarvitse aina näyttää. ;) Mutta lopputulos miellyttää mun silmää kuitenkin, vaikka epäilin. Kynsilakka ja timantit on erittäin hyvin kestäny myös siivouksen!

Huh mutta nyt kuvaan!


Terkuin T1k3 :)

15.7.2011

Äidin risteilykynnet.

Vanhemmat lähtivät tuttaviensa kanssa risteilemään Tallinnaan alkuviikosta. Sinne piti sitten äitille kynsiä laittaa. Ihan yksinkertaisesta / nopeatekoisesta lähdettiin liikkeelle. Äiti oli ite laittanut jo pohjalakan valmiiksi. Lakkana alla oli Kone Helsingin Miracle Colors U21, hento vaaleanpunainen pienellä shimmerillä. Lisäksi laitettiin vesitatuointikukkia ja kimaltavaa teippiä. Isovarpaisiin tehtiin myös samantyyliset koristelut. Äidin sandaaleista kun ei juuri muuta kuin isovarpaat näy niin päätettiin koristella vain ne. Tykkään kyllä ite lakata muiden kynsiä ja yleensä myös lopputulos on silloin parempi. Mitäs te tykkäätte?

Terkuin T1k3

13.7.2011

Uusi lakkamerkki ja huonokuntoiset kynnet.

Oli tullu Tokmannille ainakin mulle ihan uuden merkkistä lakkaa. Onko tää kenties joku vanha juttu ja mä oon pudonnu kärryiltä vai oonko kerranki ensimmäisten joukossa? Elikkäs pullossa lukee Kone Helsinki Flormar Supershine. Näitä löytyi Miracle Colorsina, Neon Colorsina sekä ns. tavallisina. Todella paljon oli ihania karkkivärejä valikoimissa shimmereillä, neonilla ja ihan peruslakkoina! Pullossa lakkaa on 10 ml ja hintaa tuommoisella oli 1,99 €, eli ei ollenkaan paha. Peittävyys lakasta riippuen, osa läpikuultavia, mutta mm. tuo Neonpinkki minkä ostin oli erittäin peittävää. Kuivuvuus kohtalainen, parempikin tietysti aina voisi olla, mutta ei mikään mahdoton odottelu. Hamsteri heräsi mussa ja näitä kotiutui useampikin lakka. 

Samalla tuli hankittua myös kokeiluun uusi Maybelline New York (MNY) -merkkinen lakka. Näillä hintaa taisi olla 3,50€ mikäli oikein muistan ja purnukka sisältää 7 ml lakkaa. Vähän aiemmin ostettuna samaisesta kaupasta halppis hololakka Evelinen 412, mikä oli mielestäni aika pettymys ainakin sen holon suhteen. Holoksi en tuota kyllä itse kutsuisi. Näyttää lähinnä tavalliselta shimmerlakalta. Sitten myöskin oli Tokmannilla vielä Lumenen poistoja ja ostin nudelakaksi 2,5 eurolla Lumenen New World lakan. Oon etsimässä sitä oikeaa nudelakkaa pohjaksi, mutta vielä ei ole löytynyt. Lumenekaan ei siis vastannut ihan odotuksia. Tässä kuitenkin kaikista uusista lakoista näytteet kiekolla sekä pullot. Kuvia isommaksi klikkaamalla.






Sitten ajattelin vilauttaa teille kauhukuvia mun tän hetkisestä kynsien kunnosta. Ne ovat ensinnäkin lyhyet, erittäin kuivat ja todella pahoin liuskoittuneet. Nämä kaikki oikeastaan johtuvat täysin rakennekynsistä ja niiden poistosta. Erityisesti siitä poistosta. Hätäisenä kun tuli kiire poistaa kynsiä niin loppuja akryylinjämiä tuli nypittyä niin että siitä jäi kauniit jäljet. Nyt sitten hieman huolsin kynsiä paremman näköiseksi viilaamalla + kosteuttamalla ja hieman paremmathan niistä tuli. Ei ne vielä pitkiin aikoihin tuu hyvältä näyttämään ja luultavasti teen geelikynnetkin ennen sitä, joten kaikki lähtis taas alusta. Mutta tässä nyt ennen ja jälkeen kuvat. :D


Huomioikaa myös alla oleva uusi postaus!

Terkuin T1k3

Kesävarpaat!

 

Tässä olis nyt esittelyssä kesävarpaat. Varpaat ei oo kovin kauniit, mutta niitä kun ei voi vaihtaa, niin pitää yrittää edes koristella. Alla siis Models Ownilta Gold rush niminen kultainen lakka. Erittäin hyvä ja edullinen. Peittää kolmella kerroksella aivan näppärästi ja kuivuukin hyvin. Lakan päälle laitoin vielä "auringonkukkavesitatuointeja" (Water Decals).

Gold rush lakkaa tai muitakaan omistamiani Models Owneja en ole tainnut täällä blogissa hirveämmin vielä esitellä. Nyt kun olen saanut noita kynsikiekkoja niin voinkin näyttää teille. (Vai miksiköhän niitä kutsuisi?)


1. Gold Rush
2. Nude Beige
3. Peach Buff
4. Lemon Meringue
5. Baby Blues
6. Lilac Dream
7. Purple Passion
8. Bubblegum

Ite oon kyllä kovasti Models owneista tykännyt. Peittävät ja kuivuvat hyvin ja kaiken lisäksi ovat opiskelijankin budjettiin sopivan hintaisia. Taitavat olla 4,95 € / 14 ml. En ole ihan vielä saanut selville kummatko ovat parempia Models ownit vai Wild and Crazyn lakat. Molempia saa Seppälästä. Hintaeroa taitaa olla 2 euroa, joista Wild and Crazy on halvempi. Peittävyys ainakin osassa lakkoja on Models ownilla parempi. Kuivuvuus sitten taas tuntuu olevan ihan lakkakohtaista. Wild and Crazylla ainakin Seinäjoen Seppälöissä on ollut mielestäni parempi värivalikoima kuin taas Models Ownilla, mutta tuokin taitaa riippua täysin myymälästä. Models Ownin nettisivuilla sitten taas värivalikoimaa on yllin kyllin laidasta laitaan.

Nyt kiinnostaakin tietää kumpi teidän mielestänne on parempi Models own vai Wild and Crazy? Ja miksi?


Sitten muita kuulumisia. Päivitystahti hetkellisesti kiihtyy kun olen nyt ollut sairaslomalla taas tuosta jalastani. Tällä kertaa vihdoin ja viimein sen kuvasivat ja röntgenkuvissa näkyi murtuma. Ihmekös kun on ollut kipeä, eikä ole meinannut töissä pystyä olemaan. Reilun kuukauden ehdin murtuneella jalalla tallustella! Nyt jalkaa parannellessa on ollut aikaa kynsijutuillekin enemmän. Olen myöskin tilaillut paljon uutta. Nyt on tulossa ensimmäiset Nfu Oh lakat, joita olen himoinnut jo pitkään. Myöskin sorruin ja tilasin rakennekynsitarvikkeita lisää, mm. uv-uunin sekä semmoisen hiontakonehärpäkkeen. Vesitatuointeja tulee myös lisää, ihastuin niihin ihan totaalisesti. Ovat niin helppoja ja nopeita! Kesätöitä on jäljellä enää 29.7 asti ja muutto koulun perässä Sastamalaan alkaa varmaan 2.8, jolloin allekirjoitetaan vuokrasopimus. (Tuskin riittää ensimmäinen kuorma! xD) Muuton jälkeen oletan että koulun ohella on liikaakin aikaa kynsijutuille!

Voi pahus tulipa pitkä postaus, mutta jälleen seuraavaan kertaan. :)

Terkuin T1k3

6.7.2011

Juhannuskynnet sekä fimopäivitys

Tässä tulee nyt myöhässä Juhannuksena olleet kynnet. Alla oli edelleen ensimmäiset rakennekynnet, jotka tosin alkoi vähän nousemaan kynsinauhan rajalta. Luultavasti akryyli levitetty liian lähelle kynsinauhoja. Mutta harjoittelemalla oppii! Tässä kuitenkin kuva:


Sitten vielä kuvaa kaikista tämän hetkisistä kokonaisista fimopötköistä. Leikattuja fimopötköjä säilytän minigrip-pusseissa kun ei niitä oikein saa enää kumilenksulla kiinni. En tiedä kiinnostaako nämä kuvat ketään, mutta kunhan laitan ku tuli kuvattua. Fimoja on siis viime kuvan jälkeen tullut aika paljonkin lisää. Kuvassa fimot lajiteltuna ryhmiin. :)


Sitten muita kuulumisia. Pääsin tosiaan kouluun kultaseppälinjalle ja aloitan 8.8 kouluarjen! Oon tosi innoissani enkä jaksa odottaa. Kesätyöt päättyvät heinäkuun loppuun ja sen jälkeen kynsijuttuja nähdään täällä enemmän. Mulla on myös toinen blogi, jossa käsittelen enemmälti näitä koru/koulujuttuja ja sitäkin saa seurata jos korujutut kiinnostaa. Klikkaa nimeä niin pääset blogiin:

Kesäisin terveisin T1k3