31.12.2012

Hyvää Uutta Vuotta!

Olen miettinyt jo pidemmän aikaa, millaisissa kynsissä tahtoisin vuodenvaihdetta juhlistaa, mutta mitään selkeää visiota en ole onnistunut saamaan. Napsinkin tänne Ilmajoelle mukaan hyvin sekalaisen seurakunnan erilaisia ja erivärisiä lakkoja unohtamatta glitteriä. Muutamaan kertaan kuitenkin mielessä on pyörähtänyt, että China Glazen Skyscraper voisi olla hyvä lakka vuodenvaihteeseen, sillä se tuo täydellisesti mulle mieleen öisen tähtitaivaan. Tiesin kuitenki heti, etten mä tahdo täysin tummaa kokonaisuutta kynsille, joten tuo tumma glitterihanuus tulisi pääsemään jollain tapaa kärkiä koristamaan. Leimauslaatoista pisti silmään DRK-A laatta, jossa on tommonen tähtirykelmäkuvio, jonka aattelin sopivan Uuden Vuoden teemaan ihan kivasti. Harmittaa tosin, ettei mulla ole lainkaan mitään ilotuliteleimoja. Kärjistä en halunnu ihan tavallisia, joten mä päädyin sitten hetken mietinnän jälkeen V-ranskikseen, jonka vetelin vapaalla kädellä loppujen lopuksi, yritettyäni taistella maalarinteipin kanssa. Juhlavuutta ranskikseen toin isolla määrällä strasseja ja pitihän sinne tähtiäkin laittaa. :)




Kynsissä käytin:

Haluan toivottaa teille kaikille rakkaille lukijoille oikein mainiota Uutta Vuotta! Toivottavasti jaksatte pysyä mukana myös ensi vuonna. :) Miten olette ajatelleet juhlistaa vuodenvaihdetta? Nämä kynnet on todennäköisesti viimeiset kynnet itselleni ennen vuoden vaihtumista, mutta äidilleni varmaan pitää huomenna jotkut väkertää, mutta niiden julkaisu taitaa mennä ensi vuoden puolelle.

 

Terkuin Tike


30.12.2012

Sen oikean valkoisen metsästys: W7 White

Oon metsästänyt hyvää valkoista cremelakkaa kynsille. Haluaisin, että valkoinen peittäis helposti enintään kahdella kerroksella sekä levittyis vaivatta raidoittumatta ja kaljuuntumatta. Helpommin sanottu kun tehty, muutamia valkoisia kokeilleena. Ostin tosiaan aiemmin hehkutuksien vuoksi Opin Alpine snown ja totesin sen olevan täyttä kuraa. Omilla erittäin uurteisilla kynsillä Opi raidoittui erittäin pahasti ja peittävää jälkeä sain vasta NELJÄNNELLÄ kerroksella. Lisäksi Opin suti on mun kapeille ja kaartuville kynsille ihan liian paksu, enkä saa sillä siistiä jälkeä aikaseksi. Lakkaa on aina liikaa ja se on pitkin sormia kun suti ei mahdu kynnelle nätisti. Wild and Crazyn Montana on ollut menettelevä peittäen kahdella kerroksella, mutta alkaa olla pullossa jo aika paksua, eikä tuota enää mistään saa sillä koko merkki on muuttunut Wild Mild nimen alle, eikä sieltä täysin samaa valkoista löydy, vaikkakaan en ole Wild Mildin valkoista vielä päässyt kokeilemaan, mutta tällaista huhut kertovat.

Nyt siis kokeilussa myöskin hehkutuksien vuoksi W7 White lakka, jota ostin kerralla 2 pullollista kaappiin Keskiseltä hintaan 2,95 e/pullo. Ei siis pudota korkealta, vaikka huonoa olisikin, ainakaan hintansa puolesta. Pullossa tavaraa on 15 ml.


Tässä lakkaa kynnellä on yksi ohut kerros. Lakka levittyi hyvin, eikä ollut liian paksua. Suti oli kohtuullinen omille kynsilleni, eli ei liian leveä. Kaljuja paikkojakaan ei hirveästi tullut, mutta tokihan nuo mun kynsien uurteet tuolta loistaa kilometrien päähän. Ensimmäinen kerros kuivui nopeasti.


Tässä kerroksia on kaksi, eikä kaljuja paikkoja näy lainkaan. Uurteet näkyvät edelleen, mutta mikäli kynteni olisivat täysin tasaiset, saattaisi kaksi kerrosta riittää hyvinkin. Pohjalla mulla ei siis ole mitään aluslakkaa tai ridgefilleriä, jotka voisivat tietysti uurteisuutta hieman poistaa.


Tässä kolmas kerros, joka olikin sitten lähes katastrofi nimittäin kuplia kuplia kuplia! Onnistuin ilmeisesti levittämään tämän kolmannen kerroksen ihan liian paksusti tai liian nopeasti toisen kerroksen päälle, sillä minimaalisia kuplia ilmestyi vähän sinne tänne, kuten kuvastakin huomaa. Urat ei ihan niin näkyviä enää ole kolmannella kerroksella.


Tässä sitten vielä laitoin Cesarsin pikakuivattavaa päälle ja se pelasti kynnet, sillä kuplat katosivat lähes täysin, ainoastaan hyvin tarkalla silmällä niitä sieltä löysi, mutta kuvassakaan en niitä itse huomaa. Tämä on siis tähän mennessä paras valkoinen lakkani, mutta taidan silti jatkaa etsintää, jos löytyisi lakka, joka peittäisi mun uurteiset kynnet enintään kahdella kerroksella. En usko, että näitä kynsiä pystyy mikään valkoinen lakka peittämään yhdellä kerroksella täydellisesti. Kuulin huhua että Essien Blanc olisi hyvin peittävä (vaikkakin leveällä sudilla) oleva valkoinen lakka ja se täytyykin ehkä seuraavaksi hankkia kokeiluun.. :)

Mikä on teidän mielestänne paras valkoinen lakka ja kertokaa ihmeessä myös miten hyvin se peittää?


Terkuin Tike


Haaste: Kun mies lakkaa kynnet

Varoitus! Postauksessa esiintyy varpaankynnet, joten mikäli ne sinua ällöttävät tai eivät muuten vaan kiinnosta niin suosittelen sulkemaan sivun. :)

Osallistunpa minäkin tähän haasteeseen, jonka sain alunperin In this part of townin Liisalta. Suostuttelussa on kulunut jonkin verran jo aikaa, mutta sain kun sainkin viimein tänään miehen lakkaamaan edes mun varpaankynnet! Lisähaastetta laitoin sen verran, että hän sai myös poistaa edelliset lakat varpaista, mikä ei helpoin homma ollutkaan, koska olivat punaiset. :D Punaisen tai glitterin poisto varpaista on ihan tuskaa! Mutta lakkojen poisto varpaista ei oo miehelle eka kerta. Hän on kokenut myös sen glitterhelvetin. :DDD

Kerrataanpas sitten haasteen säännöt: 

  1. Vain mies saa koskea kynsilakkapulloihin.  
  2. Miehelle ei saa antaa neuvoja.
  3. Tyyli on vapaa, käske miestä tekemään vaikka ranskalainen manikyyri, jos siltä tuntuu! 
  4. Valokuvaa lopputulos, ja mielellään kuvia myös prosessin aikana! 
  5. Lakkaukset saa poistaa heti kuvien oton jälkeen, jos siltä tuntuu.  
  6. Mies, joka ei suostu haasteeseen on lössö nussukka. (:D)
  7.  Muistakaa nauraa!

Rikoin sen verran ykkössääntöä, että valikoin miehekkeelle Uuteen Vuoteen sopivia kynsilakkavaihtoehtoja pienen läjän, josta hän pääsi sitten valitsemaan mieleisensä. Mulla on täällä tuommonen hyvin hankala systeemi mukana nimittäin korillinen lakkoja, joten halusin helpottaa miehen hommaa edes hieman. :D


Lakaksi edellisen kuvan läjästä mies valitsi tämän lakan. Lakka on W7 Blue-Tini.


Ensimmäisenä mies joutui tosiaan poistamaan edelliset lakkaukset. Paljon hän kyllä kiros ja valitti kuinka punainen jäi tuonne kynsinauhojen juureen, mutta sai hän kuitenkin suurimman osan pois


Tässä vaiheessa alkoi Nassuaki kovasti kiinnostamaan, mitä me oikein tehdään ja se tulikin tuijottamaan jalustan pussin päälle. Nassu on oikein kunnon seuraeläin, ei juuri viihdy yksikseen.


Sitten aloiteltiinkin lakkaamista ja tässä on taidonnäyte isovarpaan lakkaamisesta. Yllättävää kyllä tämä sujui miehekkeeltä aika hyvin. Lakkaussuunta oli koko ajan täysin oikea, ainoastaan huomasin, että lakkaa taisi olla välillä sudissa turhankin vähän ja mies valittelikin kun lakka ei peitä. Mies valitteli myös kun tuli kynsiin kaljuja paikkoja kun hän niin pitkään ja hartaasti suti lakkaa kynnelle, että edellinenkin kerros suli pois ja syntyi laikkuja.


Tässä aloitellaan lakkaamaan varpaisiin toista kerrosta, sillä ensimmäisellä kerroksella ei tullut peittävää lopputulosta.


Tässä heti lakkauksen jälkeen lähikuvat molemmista jaloista. Kynsissä tosiaan nyt kaksi kerrosta ja siihen oli mies tyytyväinen ja yllättynyt olin itsekin miten hyvää jälkeä hän sai aikaan ja miten vähän meni lakkaa yli kynsien. Itse lakkaan omat varpaani tuhat kertaa huonommin, sillä mulla kun on tuota mahaa niin se on aina tiellä ja vähän huonosti ylettyy ja sudin pitkin varpaita. x) 


Seuraavaksi kuvien oton jälkeen, jotka mies ite varpaistani kuvasi hän kysyi, että pitäisköhän noita vähän siistiä? Olin vähän ihmeissäni, että hän halus sen edes tehdä. Pyysinki häntä sitten ite noutamaan siveltimen siistimistä varten ja hän sen löysi nopeastikin. :D Kysyin toki sitten vielä, että tiedätköhän sä miten niitä siistitään ja hän mulle sitten toki vastas että tuolla siveltimellä sutien ja vanulappuun pyyhkien ja välillä kastaen kynsilakanpoistoaineeseen joka kaadetaan kynsilakkapullon korkkiin. Tarkkaan hän on siis seurannu miten mä ite siistin kynsiäni. :D Tuumasta toimeen siis.


Siistimisen jälkeen kynnet näytti tältä. Itse olen hyvinkin tyytyväinen ja kehtaan näillä aivan hyvin olla koko Uuden Vuoden pippalot! Paremmaltahan nämä näyttää kun mun lakkaamina ikinä. :D

Ajattelin loppuun haastaa mieheni siskon Miran suorittamaan samaisen haasteen! Päättäköt itse lakkauttaako sormien vai varpaiden kynnet! :D

Terkuin Tike

29.12.2012

Pinkkiä laavaa ja kultaa

Ihailin mun uusia W7 lakkoja ja mietin kovasti mitä tahdon niistä ensimmäisenä kokeilla. Lava Flow oli mun mielestä tosi kiinnostavan näkönen lakka ja halusin sitä ehdottomasti kokeilla. Alko aika nopeasti näyttää siltä, että tämä vois näyttää hyvältä pinkin lakan päälle kerrostettuna, joten Lava Flown kaveriksi pääsi saman merkin lakka nimeltä Fluorescent Pink. Pinkkiä laitoin pohjalle 3 kerrosta ja vinosti kärkeen noin kaksi kerrosta Lava Flowta. Tällä kombinaatiolla ihmettelin vuorokauden verran kunnes keksin mitä koristeeksi laitan. Mulla sattui olemaan mukana vielä täysin korkkaamaton Art Clubin kultainen glitterlakka ja päätin kokeilla sitä, vaikka olinki aluksi hyvinkin epävarma siitä sopiiko kulta näihin kynsiin ollenkaan, mutta lopputulosta ihaillessa täytyy sanoa, että sopiihan se! Olin tosi yllättyny tuosta Art Clubin laadusta, sillä mä suhtaudun aika skeptisesti kaikkiin liner/striper lakkoihin sillä hyviä en tähän mennessä ollut kokeillut. Näitä täytyy ehdottomasti hankkia lisää.

 

Näitä käytin kynsissä:

  • W7 Fluorescent Pink (pohjalla)
  • W7 Lava Flow (kärjessä)
  • Color Club Art Club liner Fine Gold Glitter (raita)
  • Cesars pikakuivattava top coat

Terkuin Tike

28.12.2012

2 vuotta!

Satuin juuri tarkistamaan, koskas se blogin vuosipäivä olikaan ja se on TÄNÄÄN!!! Tänään blogini täyttää siis huikeat 2 vuotta. Ei ikinä uskoisi, eikä yhtään siltä tunnu, sillä vastahan mä tämän oon aloittanut. :D Järjestän teille varmaankin vuodenvaihteen jälkeen jotain pientä arvontaa tämän kunniaksi, kunhan palailen lomailemasta kotosalle takaisin.

Toinen ihana asia tänään on se, että soittivat mulle Cesarsshopilta, että olen voittanut heidän joulukalenterinsa pääpalkinnon eli 4 päivän geelikynsikoulutuksen! Ihan mahtavaa! Pientä paniikinpoikasta on toki ilmassa, sillä mä en juurikaan ole Helsingissä vieraillut ainakaan yksistäni ja nyt sitten täytyisi. :D Maalaistollo, joka ei juuri koskaan ole julkisilla liikkunut, mutta eiköhän siitäkin jotenkin selvitä. Ihan mahtava päivä kerrassaan ja oon kyllä vieläkin ihan pihalla. Kynsien esittelyä saattaa tulla tänään tai huomenna kunhan saan nämä keskeneräisyydet valmiiksi asti. :D

Iso kiitos vielä Cesarsshopille!

Terkuin Tike


27.12.2012

Ostoksia ja ensimmäiset jouluttomat kynnet

Kokeilin eilen Lymiltä joulupaketissa saamiani lakkoja. Alle meni Isadoran Persian Princess ja päälle leimasin pääkalloja uudesta DRK-A laatasta China glazen Joylla. En halunnu mitään silmiin hyppäävää kuviointia, enkä varsinkaan enää mitään kovin jouluista vaan ihan jotain muuta! Joy näkyy tästä pohjalakasta juuri sopivasti omaan makuuni, valkoinen olis ollut liian silmiinpistävä tällä kertaa. Kärkiin sudin ranskalaisen manikyyrin tyyliin vielä samaisessa paketissa ollutta Las Vegas / Coral merkin lakkaa nimeltä Pink Cadillac. Nämä oli tämmöset superyksinkertaiset tällä kertaa, sillä halusin vaan testailla uusia lakkoja ja uutta laattaa, ilman sen suurempia visioita.


Sitten ajattelin vilauttaa teille samaan syssyyn vielä ostoksia. Käytiin tänään miehekkeen kanssa Keskisellä pyörähtämässä, sillä hinku saada W7 merkin lakkoja lisää oli kova (lisäksi tarjouksessa oli muitakin kauneudenhoitotuotteita kuten Cutrinin hiuslakka ja muotovaahto yms.). Pidän tästä merkistä kovasti, sillä se on hintaansa nähden erittäin laadukas ja myös lakkaa on pullossa huikeat 15ml. Keskisellä hintaa näillä W7 lakoilla oli 2,95e/kpl. Oon myös kuullut paljon kehuja tämän W7 merkin valkoisesta lakasta, että se olis valkoiseksi lakaksi erinomainen, joten niitä tarttui mukaan heti kerralla 2 pulloa sillä ei ihan hirmu usein kuitenkaan tuolla Keskisellä päästä käymään. Ennestään mulla näitä samaisen merkin lakkoja on 5 ja kaikkiin näihin oon ollut erittäin tyytyväinen, joten uskalsin hamstrata näitä kohtuu runsaalla kädellä. Silti sinne jäi vieläkin muutamia himotuksen kohteita.

Vasemmalta oikealle: Strawberry Daiquiry, Shirley Temple, Fluorescent Pink.

Vasemmalta oikealle: Lava Flow, Mosaic, Multi Dazzle.
Vasemmalta oikealle: White, Blue-Tini, White


Oletteko te kokeilleet W7 merkin lakkoja? Jos olette niin mitä mieltä olette niistä olleet ja aiotteko hankkia niitä lisää? Saitteko näistä mitään uusia himotuksen kohteita?

Terkuin Tike























25.12.2012

Jouluaaton kynnet

Halusin aatoksi kerrankin vaihtaa jotain muuta kuin punasta. Tiesin että mulla tulis aattona olemaan mustaa päällä valkoisin koristein, joten kynsiin tahdoin ainakin mustaa. Lisäksi juhlavuutta tuomaan päätin yhdistää kultaa. Idea lähti alunperin ei niin jouluisista kynsistä Jos edes kynnet blogista. Käytin siis näissä samantyyppistä liukuvärikärkeä kuin noissa linkitetyissä kynsissä. Vaihdoin värit omaan makuun sopivaksi ja kuvion jouluisemmaksi, tosin ihan kaikkiin kynsiin en tahtonut laittaa tuota mustaa lumihiutaletta, sillä leimasin kynsiin pohjalle DRK-A laatasta tuommoisen koukeroisen kuvion kultaisella China glazen Passion lakalla. 

Näistä tuli kyllä loppujen lopuksi nätit kynnet, vaikka hermot meinas moneen otteeseen mennä sillä aloitin nämä 23 päivä illalla ja päädyin aloittamaan uudelleen puolilta öin aaton puolella ja jatkoin noin kahteen asti aamulla. Silloin olin saanut valmiiksi leimatun pohjan ja liukuvärikärjen. Liukuvärikärkeä en saanut ihan niin liukuvaksi kuin olisin tahtonut. Jätin lumihiutaleiden leimaamisen suosiolla seuraavaan aamuun ja hyvä niin sillä mulla oli jopa aamulla pirteänä viiden tunnin yöunien jälkeen vaikeuksia leimata noita hiutaleita. Ne tuntui venyvän ja vanuvan joka suuntaan, mutta lopulta sain kun sainkin kohtuullisen näköiset lumihiutaleen nimettömiin ja peukaloihin. Lumihiutaleiden keskelle laitoin vielä pikkuisen kynsilakkaa tuomaan blingiä, sillä en omista ihan niin kultaisen värisiä strasseja, että se olisi muuhun kokonaisuuteen sopinut. Liukuvärikärjessä käytin China glazen I heard thatia ja musta oli Wettiksen. Kynsien pohjalla, vaikka se ei sieltä juuri näykään, löytyy China glazen Faith.

Kuvausrekvisiittana Britney Spearsin hajuvesi Midnight Fantasy, jonka sain lahjaksi ihanalta mieheltäni. <3
Lumihiutale Bundlemonsterin laatasta BM-319


Sitten tahdon esitellä teille ainokaisen kynsiaiheisen joululahjani. Meillä oli pieni joululahjarinki käynnissä ja oman lahjani sain My Creative Madness blogin pitäjältä Lymiltä. Ihana lahja kerrassaan! Paketista paljastui siis ihana kortti, huulitatuointi (en ole koskaan näihin törmännyt missään), lasiviila, Seche vite (mun ensimmäinen), Las Vegas/Coral Pink cadillac sekä Isadoran Persian Princess (myöskin mun ensimmäinen tältä merkiltä).


Minkäslaisia lahjoja te saitte Jouluna eli oletteko olleet kilttejä? ;)

Seuraavaksi pitäiskin sitten alkaa suunnittelemaan Uuden Vuoden kynsiä. Aivan varmasti tulee olemaan jotkut blingit!! :D 

Terkuin Tike

23.12.2012

Joulukynnet

Kiirettä pitää näin Joulun alla. Ehdin postaamaan nämä kynnet vielä ennen Joulua, mutta Jouluaaton kynnet varmaan jää Joulun jälkeen postattavaksi, ajatuksena on siis vielä kertaalleen vaihtaa kynnet ja keksiä aatoksi jotain vielä jouluisempaa.

Näissä kynsissä on alla China glazen Adventure red-y ja päällä China glazen Ruby pumps. En halunnut tuota Ruby pumpsia tuhlata, joten laitoin tommosen superpeittävän lakan alle. Kärkiin leimasin uudesta DRK-A laatasta tuommoisen kuvion ja rajasin sen maalarinteipillä vinokärjeksi. Leiman rajaan kirkkaita strasseja ja tuohon vinolle osuuelle isompi punainen strassi, joka tosin toi mulle jatkuvasti mieleen Petteri Punakuonon vaikka mitään poromaista näissä ei olekaan. :D




Mikäli en ehdi enää postailemaan ennen aattoa niin toivotan teille kaikille lukijoilleni jo nyt oikein hyvää Joulua! :)


Terkuin Tike



18.12.2012

Erilaiset talvikynnet

Törmäsin Pinterestin ihmeellisessä maailmassa kynsiin, jotka nähdessäni totesin, että tuommoset tahdon tehdä itsellenikin. Mielestäni näissä ei ollut niitä perinteisiä jouluvärejä, joita ei juuri mieli tehnytkään, mutta olivat silti vuodenaikaan sopivat. Inspiraatiokynnet löytyvät siis Konad Addict blogista. Omiin kynsiin töpöttelin alle Opin Alpine snowlla liukuvärin aika pitkällekin kynteen. Liukuvärin päälle heitin vielä China glazen Snow globen päälle tuomaan vähän blingiä, jälkikäteen tosin totesin, että Chg:n Fairy dust olisi toiminut tässä yhteydessä ehkä paremmin, mutta näillä mentiin. Sitten leimailin kuten inspiraatiokuvassakin eri väreillä lumihiutaleita. Itse tosin käytin kaikkien eri värien kohdalla eri hiutalekuviota.

Tällaiset niistä sitten tuli:

Konadin M59 sekä Bundlemonsterin BM-319

Kynsikoristelut facebook-ryhmässä onkin tänään ollut pientä keskustelua jouluisista väreistä. Osa oli sitä mieltä, että jouluun kuuluvat vaan ne perinteisimmät värit eli vihreä ja punainen, kun osalle taas mikä tahansa väri voi olla jouluinen. Itselläni tänä vuonna joulu on violettihopeinen täällä omassa kodissani ja omasta mielestäni jouluisuus ei ole väristä kiinni, vaan siitä muusta mitä sillä värillä tekee. :) Nykyäänhän myydään paljon mm. mustia tai valkoisia joulukuusia koteihin ja myös koristeita löytyy kaikissa sateenkaaren väreissä. Minkä värinen on teidän joulunne ja onko jokin väri mikä teidän mielestänne ei missään tapauksessa voi olla jouluinen ja miksi näin? 

Terkuin Tike

Lumiukkoja

Äidille tehtiin viime sunnuntaina Jouluiset kynnet, jos vaan ehditään niin seuraavana viikonloppuna tehdään vielä aatoksi jotain muuta. Näistä löytyy alta China glazen Frosty ja kärjistä samaisen merkin Adventure red-y ja sen päällä Love Marilyn vinoranskiksen tapaan. Rajaan laitettiin pieniä palloja China glazen Glistening snowlla ja sitten peukaloihin water decals lumiukot ja nimettömiin joulupukit. Äipän pikkurillille oli käynyt pieni vahinko ja siitä on kynsi poikki, mutta lakattiin se samaan tapaan silti. Mulla ei ollu lightboxia mukana Pohjanmaalla joten kuvattiin ihan vain keittiön valon alla salamalla ja taustalla joulutähti. :)



Terkuin Tike :)

17.12.2012

Pienen pojan ristiäiset

Nyt tulee pieni katko jouluaiheisiin kynsiin, sillä viime lauantaina oli pienen pojan ristiäiset, johon sitten tein teemaan sopivat kynnet tietysti. Alla käytin Models ownin Beth's blueta ja osaan leimasin valkoisella Bundlemonsterin laatoista tuttipulloaiheisen kokokynnen kuvan, joka ei ihan mun kynsiin riittänyt joten kärkiin töpöttelin vielä China glazen Glistening snowta. Nimettömiin laitoin leiman sijasta China glazen It's a trap-eze! -nimistä lakkaa tuon vaaleansinisen Models ownin päälle. Lisäksi laitoin kaikkiin tuommoiset pienet neliön muotoiset siniset strassit. Bundlemonsterin tuttipulloleima oli ihan kamala, ja se leimautui tosi huonosti kynsille, mutta ehkä niistä juuri ja juuri tuttipullot erottaa. Itse tykkäsin eniten noista nimettömistä ja harmittaakin kun en koko kynsiä tehnyt tällä tyylillä.

BM-307


Terkuin Tike

12.12.2012

Jingle bells jingle bells...Glitter all the way....

Kuten ehkä jotkut hoksasivat vuorossa on China glazen Glitter all the way lakan testailua. Mä näin jossain googlen syövereissä kuvan tai parikin, missä oli vaalealle/valkoiselle pohjalle laitettu jouluisen väristä glitteriä, tosin vähän isompikokoisena ku näissä omissa versioissa. Idea ei siis täysin ole omani. En ite näihin kynsiin erityisesti rakastunu ja näiden kuvaaminen oli suorastaan pain in the ass. Yksinkertaiset ja kohtuu näyttävät silti ja erityisesti nopeasti tehtävissä jos on hyvä lakka alla. Mä laitoin alle China glazen Frostya jota jouduin laittamaan varmaan 3-4 kerrosta että sain haluamani peittävyyden. Glitteriä kärjissä on ehkä 2 kerrosta, vähän töpötellen laitettuna.





Jossei joulua muualla, niin edes kynsissä...

Terkuin Tike

10.12.2012

Uusi ulkoasu!

En esittele teille nyt uusia kynsiä, vaan uuden ulkoasun blogissa. Bannerin kanssa värkkäilin tänään useamman tunnin ja taustakuvakin sai vähän talvista fiilistä. Miltä tämä näyttää teidän silmäänne? Värimaailma on ainakin omaa sydäntäni lähellä. Tiedän taustakuvan näyttävän jokaisella näytöllä aina vähän erilaiselta (eri kokoiselta ja väriseltä), mutta parhaani mukaan oon yrittänyt optimoida sitä jotenkin järkeväksi useimmille näytöille. Bannerissakin olisi vielä muutamia juttuja kehittämisen varaa, mutta on se nyt huomattavasti järkevämpi kuin edellinen, onhan siinä tällä kertaa pääosassa sentään kynnet. :D En tokikaan ole mikään alan ammattilainen, mutta itse olen kohtuu tyytyväinen lopputulokseen.

Lisäksi haluan kertoa teille, että kunhan uutukaiset China glazen kaunokaiseni saapuvat merten takaa, niin tiedossa ois iso esittely postaus omistamistani China glazen lakoista. Mahdollisesti myöhemmässä vaiheessa tuun enemmänkin esittelemään tätä omaa kokoelmaani, toivottavasti se kiinnostaa teitä. :) Mahdollisesti myös joku kurkistus Helmereideni sisältöön. :D

Terkuin Tike

Karkkiset kynnet

Mun joulunajan lempparilakka on ollut selvästi China glazen Glistening snow. Se vaan ei petä, vaikka olisi kiirekin ja näyttää upealta yksinäänkin ja kuivuu useammallakin kerroksella älyttömän nopeasti. Tällä kertaa halusin kokeilla miltä näyttää China glazen Joy leimattuna tuon Glistening snown päällä ja päädyin leimaamaan joulun hengessä vähän karkkeja kynsille. Nää on ihan kivat, vaikka omaan makuun tuo ihanainen Glistening snow peittyikin ehkä liikaa ja lopputulos oli aavistuksen sekava.

Rekvisiittana käytetty Donitsi-riipus löytyy Elvarilta.

BM-306




Terkuin Tike