25.12.2012

Jouluaaton kynnet

Halusin aatoksi kerrankin vaihtaa jotain muuta kuin punasta. Tiesin että mulla tulis aattona olemaan mustaa päällä valkoisin koristein, joten kynsiin tahdoin ainakin mustaa. Lisäksi juhlavuutta tuomaan päätin yhdistää kultaa. Idea lähti alunperin ei niin jouluisista kynsistä Jos edes kynnet blogista. Käytin siis näissä samantyyppistä liukuvärikärkeä kuin noissa linkitetyissä kynsissä. Vaihdoin värit omaan makuun sopivaksi ja kuvion jouluisemmaksi, tosin ihan kaikkiin kynsiin en tahtonut laittaa tuota mustaa lumihiutaletta, sillä leimasin kynsiin pohjalle DRK-A laatasta tuommoisen koukeroisen kuvion kultaisella China glazen Passion lakalla. 

Näistä tuli kyllä loppujen lopuksi nätit kynnet, vaikka hermot meinas moneen otteeseen mennä sillä aloitin nämä 23 päivä illalla ja päädyin aloittamaan uudelleen puolilta öin aaton puolella ja jatkoin noin kahteen asti aamulla. Silloin olin saanut valmiiksi leimatun pohjan ja liukuvärikärjen. Liukuvärikärkeä en saanut ihan niin liukuvaksi kuin olisin tahtonut. Jätin lumihiutaleiden leimaamisen suosiolla seuraavaan aamuun ja hyvä niin sillä mulla oli jopa aamulla pirteänä viiden tunnin yöunien jälkeen vaikeuksia leimata noita hiutaleita. Ne tuntui venyvän ja vanuvan joka suuntaan, mutta lopulta sain kun sainkin kohtuullisen näköiset lumihiutaleen nimettömiin ja peukaloihin. Lumihiutaleiden keskelle laitoin vielä pikkuisen kynsilakkaa tuomaan blingiä, sillä en omista ihan niin kultaisen värisiä strasseja, että se olisi muuhun kokonaisuuteen sopinut. Liukuvärikärjessä käytin China glazen I heard thatia ja musta oli Wettiksen. Kynsien pohjalla, vaikka se ei sieltä juuri näykään, löytyy China glazen Faith.

Kuvausrekvisiittana Britney Spearsin hajuvesi Midnight Fantasy, jonka sain lahjaksi ihanalta mieheltäni. <3
Lumihiutale Bundlemonsterin laatasta BM-319


Sitten tahdon esitellä teille ainokaisen kynsiaiheisen joululahjani. Meillä oli pieni joululahjarinki käynnissä ja oman lahjani sain My Creative Madness blogin pitäjältä Lymiltä. Ihana lahja kerrassaan! Paketista paljastui siis ihana kortti, huulitatuointi (en ole koskaan näihin törmännyt missään), lasiviila, Seche vite (mun ensimmäinen), Las Vegas/Coral Pink cadillac sekä Isadoran Persian Princess (myöskin mun ensimmäinen tältä merkiltä).


Minkäslaisia lahjoja te saitte Jouluna eli oletteko olleet kilttejä? ;)

Seuraavaksi pitäiskin sitten alkaa suunnittelemaan Uuden Vuoden kynsiä. Aivan varmasti tulee olemaan jotkut blingit!! :D 

Terkuin Tike

5 kommenttia:

  1. Aivan käsittämättömän upeat!

    VastaaPoista
  2. Noista tuli kyllä tosi kauniit ja hyvin onnistuneet! :)

    VastaaPoista
  3. kiva paketti =) suurimman osan ostan itse rahoilla jotka sain ,blogissa jo joitain kuvia =)
    mm lakkoja ja takki

    VastaaPoista
  4. Nää oli kyllä kivat :) Onpas sulla etevä mies ku osti noin hyvän hajuveden ;p mulla on se Britney Spearsin Fantasy, joka on varmaan mun lemppari hajuvesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä tosi ihana. :) Itekin omistan sen Fantasyn jo vuosien takaa ja siinäkin on vielä paljon jäljellä. Tosi riittosia noi 100 ml pullot. :)

      Poista