24.12.2016

Lahjoja, piparukkoja, kuusia ja karkkikeppejä!

Niistä on nämä kynnet tehty!

Ihanaa joulua lukijoille! Kiva jos ehditte joulukiireiltänne bloginkin puolella pyörähtää. Jouluaattoon sopii erinomaisen hyvin oikein tämmöset perinteiset joulukynnet. Essencen joulukalenterista tuli jo ihan alkukuusta oikein hyvä vähän tummempi punainen lakka jouluun, jota aattelin tällä kertaa koittaa.  Lakka on Do you speak love? ja se peittää näppärästi jo parilla kerroksella. Lakka ei myöskään värjännyt peloistani huolimatta aluslakkakerroksen läpi kynsiä. Turvallinen valinta siis!

Leimauslaattoja tilasin jo vuosi sitten joulun jälkeen Bundlemonsterilta, kun tajusin, ettei mulla juurikaan ole jouluisia leimauslaattoja. Nyt ne on odottaneet koskemattomina kohta vuoden verran, joten niiden oli aika päästä pikkuhiljaa kynsille. Ensimmäisenä korkkasin laatan BM-S214, josta löytyy kaikki kynsissä käytetyt kuviot näppärästi. Kuviot sopii mun mielestä yhteenkin tyylillisesti tosi hyvin.  Leimasin siis kolme kynttä ja kahteen muuhun sipaisin lumisademaisesti ohuen kerroksen I Love Me messuilta ostamaani Wild & Mildin Snow-Showta. Valkoisten hiutaleiden lisäksi lakassa on mukana sininen ja violettina hohtava shimmer.

Vielä jäi laatasta muutama kuvio odottamaan seuraavaa kertaa. Tilauksessa oli mukana myös muita joululaattoja, mutta voi olla, etten ehdi kaikkia vielä tänäkään vuonna koittaa. :D Tilasin nimittäin Black Fridayna Born Pretty Storelta laattoja ja siellä oli mukana myös muutama jouluinen. Ne saapui mulle 22. päivä. Valinnan vaikeutta on siis ilmassa vahvasti, enkä taida ihan vielä joulua tähän lopettaa! 

Vieläkö ihmisiä kiinnostaa I Love Me messupostaukset? Olin itsekin messuilla ja otin muutamia kuviakin, mutta ne on auttamattomasti vielä postaamatta. Semmosta siis myös ehkä luvassa, mutta voi olla, että menee ens vuoteen! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti