24.3.2016

Cuccio Colour A Kiss In Paris


Tässä tulis Cuccion lakoista tällä erää viimeinen esittelypostaus. Tällä kertaa vuorossa on klassinen punainen A Kiss In Paris sävy ja muutama sananen myös Base Coatista ja High Gloss Top Coatista, mitkä oon saanut Cosmeryalta kokeiluun.

Kaikissa aiemmissa lakkauksissa oon käyttänyt lakkauksien pohjalla Cuccion alus- ja päällyslakkaa. Aluslakasta mulla ei oo mitään huonoa sanottavaa. Kuivuu nopeasti ja on estänyt ainakin rakennekynsien värjääntymisen, jopa tämän punaisen yksilön alla. Lakat on pysyneet myös hyvin, mutta en tosiaan ainakaan vielä ole päässyt luonnon kynsille tätä testaamaan. Päällyslakka on lupauksensa mukaan todella korkeakiiltoinen, kuten voitte vaikka alla olevista kuvista itsekin todeta. Ihan virallinen pikakuivattaja tämä lakka ei sano olevansa, eikä siis päihitä vakkarikäytössä olevaa Cesarssecretsin pikakuivattavaa. Kuivumisaika on kuitenkin perus päällyslakaksi mielestäni ihan kohtuullinen ja varmasti toisinaan jatkossakin, kun haluan lakkauksille erityistä kiiltoa, tartun varmasti tähän pulloon, vaikka joutuisinkin hieman tinkimään kuivumisajan nopeudesta.

A Kiss In Paris on upea punainen lakka. Oikein semmonen stereotyyppisen klassinen sävy punaisesta. Tämä lakka oli valitettavasti peittokykynsä puolesta pienoinen pettymys. Oletan punaisen sävyn olevan hyvin peittävää, kun on kuitenkin niin vahva väri kyseessä, eikä edes kovin vaalea sävy. Mulla oli tämän punaisen alla ranskalaiset rakennekynnet ja neljännellä kerroksella vasta sain peitettyä valkoisen ranskalaisen ja nuden pohjan välisen rajan. Tottakai on ihan eri asia peittää vitivalkoisen ja nuden välistä rajaa kuin luonnon kynsissä olevaa vapaan kasvun rajaa. Eli luonnon kynsissä varmaan selviää kolmellakin kerroksella ja lyhyemmissä ehkä vielä vähemmällä. Koostumus lakassa oli ohutta ja helposti kynsille liukuvaa, joka ehkä sitten kostautui juuri siinä peittävyydessä. Värjäytymistä en tämän lakan kohdalla huomannut, mutta mulla oli käytössä edellä mainittu aluslakka.

Jos Cuccion lakat alkoivat houkutella niin vielä olis muutaman päivän ajan maaliskuuta jåäljellä ja tämän kuun loppuun asti olisi aikaa hyödyntää 15% alennus. Etukoodilla wonderland15 saatte 15% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista. Alaostorajaa ei ole ja etukoodi on voimassa maaliskuun loppuun saakka.


Koristeluissa tahdoin mahdollisimman kauas joulufiiliksistä, joten väripareiksi päätyi musta ja valkoinen. Tein valkoiset kolmiomaiset alueet kynsille käyttäen apuna maalarinteippiä, kun vinyylit on päässeet loppumaan. Valkoisen kuivuttua peitin punaisen alueen nestemäisellä lateksilla, joka itselläni on Glisten & Glown CTRL+ALT+DEL. Lateksin kuivuttua leimasin koko kynnen päälle kirkasta Born Pretty Storelta saatua stamperia käyttäen mustalla Essencen leimauslakalla  samaisesta firmasta saadusta laatasta BP-L027 kuvion, jonka yritin kohdistaa mahdollisimman keskelle. Valkoisesta ylimenneet leimat lähti kun poistin lateksin kynsien päältä. Suht hyvin onnistui leimojen keskitys, vaikka edelleen vähän haparoivaa tuo kirkkaan leimasimen käyttö. Reunat rajasin mustalla lakalla ja laitoin vielä mustat strassit kolmioiden kärkiin.


Born Pretty Storelle on myös tuttuun tapaan tarjolla 10% alennusta. Alennuksen saa käyttämällä koodia EUG10 ja koodi löytyy myös blogin sivupalkista ja on voimassa kuulemma ikuisesti. Alennuskoodi on käypä kaikkiin normaalihintaisiin tuotteisiin ja postitushan on BSP:llä aina ilmainen. 

Vaikka tuotteet on saatu testattavaksi, ovat mielipiteeni kaikesta huolimatta rehellisiä. En hyödy linkkien klikkailusta, vaan ne on olemassa teidän helpotukseksi.

Mitä piditte kynsistä? Kiinnostuitteko, jostakin Cuccion lakasta erityisesti?

2 kommenttia:

  1. Huikea punainen ja ihanan dramaattiset koristelut :) kaiken kaikkiaan tosi näyttävät kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Viihdyin näissä kyllä itsekin mainiosti!

      Poista