23.2.2015

Honey Moon

Heipähei! Oon ollu jonki aikaa haaveissa vaihtaa blogin Wordpressin puolelle, mutta tuli tänään todettua, ettei tällä hetkellä mun omat taidot riitä moiseen. Tulipahan tuhlattua taas turhaa aikaa senkin parissa. Ehkä vielä joskus pääsen tästä bloggerista eroon!


Ostin Kynsikoristekirppikseltä pari mulle ensimmäistä Picture Polishin lakkaa. Picture Polishit on himotellut jo jonkin aikaa, mutta niiden hinta "onneksi" rajoittaa niiden ostelua. Tässä näistä kahdesta ensimmäisestä lakasta toinen eli Honey Moon. Tämmönen oikein kiva minttuinen lakka, jossa on ihana pinkki flash. Lakasta poiminkin siis tähän koristeluun värimaailman. Honey Moonia on pohjalla kolme kerrosta. Aiemmin hankkimassani Dollish Polishin Better Not Wastessa onkin sopivasti molempia värejä, joten sudin sitä nimettömiin aksenttikynsiksi. Leimat tein Born Pretty Storelta saamastani leimauslaatasta BP-15 China Glazen Emotionilla.


16.2.2015

Ystävänpäiväkynnet!

Heipähei! Talvi on kovasti tehnyt tehtävänsä ja kynnet on lyhentyneet sellaisiin mittoihin, että ihan ärsyttää! Mähän voisin tehdä myös rakennekynnet, joilla saisin nopsaan pituutta, mutta koen kuitenkin helpommaksi lakata omia kynsiä ja siksipä en tällä kertaa ole rakennekynsiin vielä turvautunut, vaikka välillä mieli on kovasti tehnytkin! Kieltämättä on hieman lakkausmotivaatiota vienyt kynsien tämän hetkinen tilanne, mutta eiköhän se tästä taas! Mua ainakin itseä kevättää jo kovasti, johtuen tuosta lisääntyvästä valon määrästä!

Ystävänpäiväkynnet täytyi kuitenkin myös näihin nysäkynsiin yrittää tehdä. Näihin tuhraantui ihan kiitettävästi turhaakin aikaa, sillä oli menossa semmonen "mikään ei onnistu" päivä. Ihan ensimmäiseksi tein liukuvärit kaikkiin kynsiin, mutta onnistuin töpeksimään pari kynttä ja päädyin laittamaan niihin yksvärisen pohjan Color Clubin Endlessillä kolmisen kerrosta. Niihin sitten tein taas leimasiirtokuvat DRK-A laatalla, jotka nekään nyt ei ihan täydelliset ole, mutta kelvannevat! Valkoinen leimauslakka on konadin valkoinen ja sisälle väritin Color Clubin Cosmic Fatella. Nimettömissä on koko leimakuvio ja etusormiin leikkasin saksilla vaan tuommoset kaks rivistöä sydämiä. Liukuvärissä käytin vaaleasta tummaan Color Clubin Endlessiä, Opin Girls Love Poniesia ja tummimpana China Glazen Traffic Jam. Liukuvärjäyksien päällä kimallusta tuomassa China Glazelta sekä Holographic Top Coat että Fairy Dust.


2.2.2015

Uusi ulkoasu

Osa teistä ehkä jo tietääkin, mutta hain jälleen opiskelemaan viime kesänä ja onnistuin pääsemään ammattikorkeaan sisälle syksyllä. Musta olis siis neljän vuoden sisällä tulossa kulttuurituottaja visuaalisen suuntauman puolelta. Koulutusohjelma on ihan uuden uusi ja ollaan ensimmäinen vuosikurssi ja siksipä kulttuurituottaja ei kerro varmaan kenellekään yhtään mitään. Enemmän ehkä kertoo, kun sanon, että tämän visuaalisen suuntauman puolelta tulee vähän niin kuin graafisia suunnittelijoita, mutta meillä pääpaino on tapahtumien visuaalisen ilmeen suunnittelussa. Käytännössä siis opiskelemamme taidot eivät ihan hirveästi eroa toisistaan.

Nyt kun opiskelua on puolisen vuotta takana ja muutama taito takataskussa, niin päätin hyödyntää näitä taitoja myös täällä blogin puolella ja laitoin ulkoasua vähän uusiksi. Toisena taka-ajatuksena oli, että voisin uutta ulkoasua hyödyntää portfoliossani kun haen harjoittelupaikkaa syksyksi. Ulkoasua tulee varmaan tässä lähiaikoina ehkä hieman vielä hiottua, mutta en malta silti olla kertomatta siitä teille. Tässä kohtaa olisikin varmasti hyvä aika kurkata, miltä se vanha näyttikään?


Vanha ulkoasu oli siis huomattavasti vaaleampi ja ainakin nyt kun näin jälkikäteen sitä itse katselen, niin onhan se nyt vähän kökkö. :D

Uusi ulkoasu on tumma, mutta edelleen violetti. Olen siis tässä uudessa vaihtanut bannerin, taustan sekä nuo nappulat, jotka vievät muualle sosiaaliseen mediaan yms. Taustan uudistaminen on vielä vähän harkinnassa, sillä olis kiva jos sielä olisi myös jotain, jonka olisin omin kätösin väkertänyt, mutta toisaalta tykästyin myös tuohon tämän hetkisen taustan yksinkertaisuuteen. Se antaa paremman näkyvyyden bannerille ja noille nappuloille, jotka olen tehnyt. Vaihtelin myös vähän tekstien värityksiä sopimaan nykyiseen värimaailmaan paremmin. Bannerissa, olevat kynnet ovat samat kuin edellisessäkin bannerissa, mutta jahka mun kynnet kasvavat vähän pituutta, niin on kyllä suunnitelmissa tehdä ihan varta vasten banneriin suunnitellut lakkaukset. Mun kynnet tällä hetkellä ovat kokeneet talvesta kolauksen ja pituutta olen joutunut napsimaan pois aika reilusti.

Mitäs tykkäätte? Mielelläni kuulisin tästä rakentavaa palautetta oli se sitten positiivista tai negatiivista. Myös kehitysehdotuksia saa antaa! Itse olen jo suht tyytyväinen, ainoa mitä vähän mietin on nuo sivupalkin nappulat, että pitäisköhän niitä vähän kuitenkin pienentää. Tummina elementteinä kiinnittävät ehkä vähän liiankin isosti huomion pois itse blogin tekstistä tuonne sivupalkin puolelle. Myös tummuusaste mietityttää, toisaalta tykkään, mutta toisaalta ehkä piiiiiirun verran voisi tuoda vaaleammaksikin? En tiedä, aika näyttää. :)