25.5.2016

Reverse Half Moon Secret


Heipparallaa kaikki! Kevät on ehtinyt edetä pitkälle ja aletaan olla kohta ihan kesässä. Täällä ruudun toisella puolella on kevät menty ihan tukka putkella ja kaikenlaista esseen tynkää on pitänyt palautella ennen koulun päättymistä. Voitte kuvitella, ettei runosuoni ole enää blogille sykkinyt tehtävien lisäksi. Nyt ne on kuitenkin kaikki hoidettu alta pois ja jaksaa kirjoitella muutakin!


Näitten kynsien kanssa vähän arvoin julkaisenko vaiko en, mutta nyt kun oon näitä parisen kuukautta tuolla kuvakansiossa kattellut, niin eihän ne niin pahalta näytäkään. Näiden kynsien piti alunperin olla toisenlaiset ja se varmaan jäi itteä näissä ärsyttämään. Kynsien oli tarkoitus olla ihan vain yksiväriset kristallein koristeltuna, mutta lateksia pois repiessäni lähti vähän muutakin kuin mitä piti. Tein sen virheen, että laitoin ennen lateksin pois ottoa vähän ronskilla otteella pikakuivattavaa päällyslakkaa ja se veti mukavasti sitten glitterin reunoja mukanaan. Ei muuta kuin elvytystoimet käyntiin ja syntyi reverse half moon mani eli suomennettuna käännetty puolikuumanikyyri. Upea glitter on F.U.N Lacquerin Secret ja pelastajana Color Clubin Abyss. Puolikuut sivelin pienellä sudilla tärisevin käsin. Lopun kruunasi hillittömät blingit, joiden toivoin vievän huomion kaikesta muusta. Onnistuinko? :D