11.3.2014

Kynsimiitin tuotteet

Oltiin siis viime lauantaina Tampereella miittailemassa New Yorkissa muutamien bloggareiden kanssa. Miittiin meidän iloksi hankittiin sponsoreita ja tässä postauksessa näette meidän saamat tuotteet. Alhaalla logokoosteessa on lueteltu kaikki osallistuneet firmat, mutta postauksessa erittelen erikseen ne firmat, joiden tuotteita mulle osui. Toivottavasti tästä löytyy teillekin joitain uusia himotuksen kohteita.


Make Up Storelta tuli koristeita, kynsiliimaa sekä kaksi lakkaa Moisturizer sekä Heidi.


Kosmetik4lessiltä saatiin itse valita testattavat tuotteet. Itse päädyin hajustettuihin Essencen käsirasvoihin, puhdistusliinoihin sekä kulmakynään. Tuoksuttelin rasvoja heti miitissä ja tuoksuvat ihan hyvältä, mutta eivät todellakaan siltä miltä pullo väittää.


Dr.Hauschkalta saatiin kaikki käsivoiteet ja Neem Nail Oilit. Mielenkiinnolla kokeilen erityisesti tuota öljyjuttua. Käsivoiteen tuoksu ei välttämättä ollu omalle nenälle se paras mahdollinen.


Edgy Polishilta tuli kaikille ihanissa pussukoissa yksi indielakka, kynsiviila ja sydämen muotoinen suklaakonvehti. Oma lakkani oli A Englandin Love Is Enough. Täytyy kyllä mainita tässä vielä, että suklaa on hyvää! Kiva pieni piriste tuolla pussukassa. Edgy Polish oli niin miettinyt tämän loppuun asti.


Mereneidiltä sain tarroja, viilan, glitterpurkin, auringon valossa kovettuvan päällyslakan ja Moulin rouge lakan.


Royal Pink Oy:lta saatiin Ciaten folio ja kaviaarisettejä. Mulle osu ekana pinkki kaviaarisetti, mutta vaihdoin Miran kanssa sen keltaiseen, sillä mulla pinkki on ollut aiemmin. Lakka on Loop The Loop ja helmet on Lemon Fizz


Sokokselta saatiin testiin hurja määrä We Care Iconin lakkoja. Itselle osui sävyt True Frosty Lilac, Perfect Coral, Magic Diamond ja Magic Las Vegas. Näitäkin sävyjä tuli miitissä vaihdeltua.



MoYou Londonilta saatiin valita mieluiset leimauslaatat ja yllärinä tuli vielä strassihyrrä ja kynsinauhatyönnin kaikille. Tästä oon taas niin innoissani, enkä malta oottaa pääseväni leimaamaan! Oma leimauslaattani on tosiaan Fairytale Collectionin 02. Halusin ehdottomasti päästä testaamaan tommosta koko laatan kokosta kuviota. Tämä laatta valikoitui vasemman yläkulman koukeroiden vuoksi. :D


Top-kosmetiikalta itelleni osui kaksi Dependin lakkaa nrot 398 ja 2086 sekä kynä.


Viva la Divalta saatiin kaikki kolme lakkaa sekä ihanat Nudie luomiväripaletit! Ihan huippua! Oonkin jo tuota luomiväripalettia testaillut innoissani. Lakat sävyissä Big Band, Explosion ja Moonlight Lady. Jos joku tuosta Nudie paletista kiinnostuu, niin Suomesta tuota löytää ainakin Kickseistä.



Aetznailzziltä sain Mosaicin folioa, stardust glitterin ja siveltimen. Saatiin myös Nfu Ohn öljykin samaiselta firmalta ja siksipä tuo Nufukin vahingossa tähän kuvaan eksyi, mutta juuri tuo tuoksu, joka mulle osui niin on Kynsikaupalta.


Kauneudenkauppa lähetti meille myös tämän vuoden kalenterit! Tykkäilen kovasti ja se onkin päässyt heti seinälle. Mulla ei kalenteria tälle vuodelle ollutkaan ollenkaan.


Kauneudenkauppa oli myös lähettänyt meille kaikille Opin pakkaukset, josta löyty Top Coat sekä Designer Seriesin lakka. Itselleni osui sävy Lapis. Niiiiin uskomattoman kaunis!!


JT-cosmeticsilta saatiin Mia Secretin lakkoja ja mulle osui tuommonen pimeässä hohtava oranssi lakka nimeltä Orange Pop. Huikeinta tämän lakan kohdalla oli se, että onnistuin miitissä löytämään tästä valonapin ja lakkaan sai valot päälle. :D Mies kommentoikin kotona, että miksei kaikissa lakoissa tule tuommosta valoa mukana. JT-cosmetics halusi ilahduttaa myös teitä lukijoita alekoodilla, jolla saatte 15% alennuksen kaikista tuotteista. Koodi on: TAJTC14 ja se on voimassa 8.3-30.4.2014 välisenä aikana.


MiMax oli muistanu meitä kynsinauhaöljyillä ja lahjakortilla. Tuo pikkuruinen kynsinauhaöljypullo, on kyllä niin suloinen ilmestys. Tuoksukin oli tosi hyvä, mutta tässä ei pullossa mainittu minkä tuoksuinen tuo on. Kävin kuitenkin MiMaxin sivuilta vakoilemassa ja näitä on olemassa kahta tuoksua Mango Orange ja Rubin Orange. Melkein väittäisin, että mun oma on tuo Mango, sillä osalla oli tummempia pulloja ku tuo mun oma.


NailCity lähetti meille Zoyaa. Mulle osui sävy Shelby. Oikein soma hempeä vaaleanpunainen.


Consult Ladylta saatiin sekä crackle- että magneettilakat. Itse sain sävyt Latticed Lilac ja Instant Chemistry.


Nämä tuotteet tässä tuli yllärinä meidän ihanalta Liisalta. KIITOS! :)


Yllä kuvassa näette mun kirppistelyn tulokset. Ihan ei mennyt putkeen mun lakkojen vähentäminen, kun saman verran sain myytyä ku ostinkin. :D Lakat vasemmalta oikealle: Orly Lollipop, Opi My Adress Is "Hollywood", Color Club Foil Me Once, Color Club Backstage Pass, Ginatricot White, Zoya Gilda sekä Ruby Wing Lagoon.

Jonkin verran tuli miitissä semmosia tuotteita, joille mulla itsellä ei välttämättä ole niin paljon käyttöä. Ajattelin, että voisin ilahduttaa niillä teitä ja järjestää jonkilaista arvontaa/kierrätysarvontaa. Mulla ois itelläkin jonkin verran ylimääräsiä juttuja, joita voisin aatella laittavani eteenpäin. Kiinnostaiskohan teitä mahdollisesti semmonen? :D

Logokoosteen teki meille Sigi.
Vielä tähän loppuun voisin mainita, että pääsin mukaan Indiedaysin Inspirationiin. Ihan huikeaa! Mun blogi löytyy nyt siis myös täältä. :) Postauksessa käytin myös ekaa kertaa värillistä kuvaustaustaa. Ihan jännä tuokin. Täytyy katsoa jos mullekin löytyisi se oikea väri.

Edit: Korjattu tuhat ja yksi kirjoitusvirhettä.

12 kommenttia:

  1. Ihana tuo tausta, sopii hyvin! :) Ja hihii, eipä mittään! Pitäs itekin kuvata ja raapustaa postaukset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa. :D On se ihan hauska tällee ku tuotteita kuvaa, mutta ehkä lakat näyttää vähän hassulta siinä. Pitänee testailla enemmän. :)

      Poista
  2. Sä oot ollu ahkera :) ja Onnittelut taitaa olla paikallaan.
    Ihanan keltanen toi Ciaten lakka.. en kyllä tajuu ku ennen en todellakaan oo ollu keltasen tykkääjä ja nyt itelläkin niitä on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan että Ciate peittää hyvin. Se kaviaaripaketissa oleva pinkki ei peittäny ihan hirveen hyvin. Mäkää en hirveesti keltasesta tykkää, mutta keväällä tulee aina joku hetkellinen keltanen kausi. :D

      Poista
  3. Jee, onnea indiedays-homman johdosta! :) Ja toki arvonnat kiinnostaa aina! :D

    VastaaPoista
  4. Ihania miittikamoja:)! Ja kierrätysarvonta kiinnostaisi:)

    VastaaPoista
  5. Hyvät kuvat! Sopii toi uus tausta :)

    VastaaPoista