7.3.2014

Kurkkaus Helmereihin osa 1

Mullahan on siis käytössä, kuten monella muullakin kynsiharrastajalla, Ikean Helmerit valkoisena kynsitarvikkeiden säilytykseen. Toisessa Helmerissä mulla majailee kynsilakat ja toisessa koristeet, leimausvälineet/-lakat ja muut mahdolliset tarvikkeet. Helmerit sijaitsee meillä eteisessä peilin alla ja tilanpuutteesta johtuen ovat sijoitettuna tuollai kuvanmukasesti pois päin toisistaan. Tuossa kuvan vasemmassa laidassa on oviaukot sekä keittiöön että olohuoneeseen, joten jos olisivat ns. oikeinpäin niin ohi ei pääsisi kulkemaan helposti. Muualle sitten taas helmerit eivät tällä hetkellä mahdu.


Helmereiden päällä on kori, jossa säilytetään eteisessä muutoin tarvittavia juttuja eli lompakkoa ja avaimia ja muuta semmosta, jotka otetaan nopeesti mukaan kun lähdetään johonkin. Kynsiin liittyviä tarvikkeita Helmerin päällä ovat lasinen purkki vanulapuille ja pinkki kukkapurkki siveltimille, viiloille ja muille tämmösille vähän pidemmille jutuille ja sellasille, joita tarvitsen jatkuvasti.

Tuo kukkapurkki on vähän semmonen väliaikaisratkaisu. Haluaisin tilalle jonkin vähän nätimmän, vaikkapa mustan tai hopeisen värisen kivan purnukan. Semmosta kivaa ja edullista ei oo vielä tullut vastaan. Lisäksi tähän ois hankinnassa tuommonen samanlainen purkki, kuin noilla vanulapuilla, mutta vähän pienempänä topsipuikoille. Sitten jossain kohtaa kun muutetaan vähän isompaan asuntoon, niin ajatuksissa ois mulle ihan oma lakkauspiste ja sitten nämä purnukat muuttais käden ulottuville mahdolliselle lakkauspöydälle. Haaveita haaveita. :)


Lähdetäänpä liikeelle vaikka tuosta koristeita sisältävästä Helmeristä. Ensimmäisessä kuvassa siis tämä oikeanpuolimmainen. Ylimmästä laatikosta multa löytyy kaikki koristehyrrät, useimmin käytettyjä glitter yms. purkkeja ja muita sekalaisia koristeita. Glittereitä mulla on ISO laatikollinen vielä erikseen geelitarvikkeiden laatikossa. Geelitarvikkeet, mulla ei siis tosiaan mahdu näihin helmereihin, vaan niille on sitten oma iso laatikkonsa meidän vaatekaapissa. :D Tilanpuute, mikä se on? Glitterit kaipais kyllä hurjaa karsintaa, sillä mulla ei todellakaan ole käyttöä niille kaikille, vaikka tekisin geelikynsiä useamminkin. Pitäis vaan nähdä se karsinnan vaiva.


Toiseksi ylimmässä laatikosa on perällä topsipuikkoja ja etuosassa kynsilakanpoistoaineita ja vanulappuja. Asetoni mulla on Miramen purkissa Helmerin päällä ja saatto se ihan pikkusen kuvassa vilahtaakin. :D Asetonia en voinu tänne laittaa sillä purkki vuotaa, ellei se oo pystyssä. Lisäksi tästä laatikosta löytyy kynsitarroja ja siirtokuvia. Siirtokuvat on mulla ikean "minigrip" pusseissa, jotta ne on helppo napata mukaan ku tarvitsee. Kaiken tavaravuoren alla on vielä jonkin verran kokonaisia siirtokuvaliuskoja sekä liuskoja missä on kiinni strasseja. Jos tarkkaan kattoo niin strassit vilahtaa alalaidassa topsipuikkolaatikon vieressä.


Kolmannessa laatikossa on kaikki leimaukseen käytettävät jutut. Alinna isot XL-laatat ja korissa vielä avaamattomia leimauslakkoja mm. mustaa ja valkoista, joita käytän eniten. Pikkusille leimauslaatoille mulla on tuommonen söpö laatikko ja laatikon kansi oli hyvä paikka stampereille ja scrapereille. Virallisia leimauslakkoja mulla on vaan konadilta ja moni väri on lähtenyt mukaan mm. Cesarsshopin alennuksista, joita sillon tällön on. Jos ihmettelette miksi tässä laatikossa on myös China Glazen lakkoja, niin ne ovat Romantique-kokoelmasta ja soveltuvat erinomaisesti leimailuun. Käytän noita siis lähinnä leimaukseen, en niinkään suoraa kynsille lakkaamiseen, vaikka soveltuvat myös siihen mainiosti.


Tää neljäs laatikko on ehkä vähän turhienkin koristeiden säilytyspaikka. Täältä löytyy läjä folioita, joita oon käyttäny ehkä kerran. Näiden suhteen pitäis kyllä ryhdistäytyä kun ovat kuitenkin kauniita. Sitten täällä on myös fimoja ja niiden leikkausvälineet. Fimoja ei juurikaan tuu käytettyä, mutta jostain syystä tykkään niitä välillä leikellä. Seuraavaksi ois aikomus kokeilla fimoja magneettien käytössä. Tässä laatikossa on myös muutama magneeteille pyhitetty lakka. Tommosia jänniä lehtikoristeita oon myös, joita pitäs kyllä ehottomasti kokeilla, en vaan oo vielä keksinyt että mitä, miten ja missä. Sitten on blokkiviiloja, varpaidenerotteluläpyskät ja akryylimaaleja, jotka on varmaan kuivahtanu purkkeihinsa vaikka avaamattomia suurimmaksi osaksi ovatkin. :D


Toisiksi alin laatikko vetää sisälleen tyhjiä koristehyrriä, dappen dishin (jolle en oo keksinyt vielä mitään järkevää käyttöä, ideoita?), ja asetonille/kynsilakanpoistoaineelle pumppupullon (tyhjä). Sitten täällä on vielä kynsinauhaöljyjä vinopino sekä koristelulakkoja, käsivoiteita ja kynsinauhojen poistovoide. Keltainen sieni on peräisin motonetistä ja siitä oon leikellyt valmiiksi paloja töpöttelyä varten. Halpa ja iso sieni, joten siitä riittää kauan.


Alin laatikko, on siistiytynyt hurjasti tämän kuvan oton jälkeen. :D Kaikki niiden lakkojen tikut, joita mulla ei enää ole, lähtevät kuoressa tänään eteenpäin. En tiiä miksi oon niitä jemmannut, kun mulla ei niille käyttöä ole. Nykysin siis tässä laatikossa on pelkästään nuo swatchtikut ja jemmattuja minigrip pusseja, millon mihinkin tarkotukseen. Tein justiinsa aika ison työn ja vertailin tikkuja keskenään ja sain karsittua huikeat 36 lakkaa kokoelmistani! :D Saa taputtaa, koen tämän saavutukseksi.


Koska tämä postaus venyi pitkäksi kuvineen ja teksteineen, niin laittelen tuon lakkahelmerin esittelyn omaan postaukseensa. Muutenhan tätä ei jaksa kukaan lukea. :D Ajastelin tämän postauksen perjantaille, joten luultavasti tällä hetkellä jännittelen kovastikin lauantaita ja miittiä. Tapaamme siis muutamien bloggaajien kanssa hyvän ruuan merkeissä. Tulossa on siis miittipostausta taas. :)




7 kommenttia:

  1. Mahtava järjestys! Mun Helmerit on aina sekaisin! Dappendishejä olen itse käyttänyt värien sekoitteluun, lähinnä geelien kanssa. Glitterit on kanssa kätevä sekoitella siinä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nekään nyt ihan oikeasti aina ihan näin siististi ole. :D Joskus tulee heiteltyä asioita ihan vääriin laatikoihin, mutta välillä sitte täytyy pitää siivouspäiviä ja siitiä ne niin ku niiden kuuluis olla. Pitääkin varmaan siirrellä tuo dappendish tuonne geelivermeiden sekaan. :D

      Poista
  2. Oi taas miitti pidä hauskaa ja kivasti sijoitettu nuo helmerit =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti pidän! On niin huipputyyppejä mukana. :D

      Poista
  3. Ihanan paljon kaikkee kynsisälää <33 Mulla on helmeristä pyhitetty yksi ja puoli laatikollista niille.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäs selkeesti sulle lahjotella turhimpia :DDDDDDD

      Poista
  4. Miekään en juuri käytä fimoja, mutta tykkään leikellä niitä! (Tilasin itseasiassa Adeninan loppuunmyynnistä 10 fimo tankoa lähinnä sillä ajatuksella, että voin leikellä niitä...)

    VastaaPoista