28.8.2013

Flunssaisen tekeleitä



Syysflunssan oon onnistunut itselleni saamaan, sitkeän sellaisen. Kurkkukipu ei ota hellittääkseen millään, mutta onneksi Strepsilsit pelastaa! Ei tulisi mitään ilman. Kipeänä ei hirveästi jaksa tehdä mitään, mutta koneella jonkin verran jaksaa olla. Päätin siis pistää ulkoasun näin syksyn kunniaksi uusiksi. Oon tyytyväinen! Blogi on vielä enemmän mun näköinen kuin aiemmin, vaikka kynsiä ei nyt bannerissa tällä kertaa olekaan. Kauniita lakkoja vain!

Monet varmaan ihmettelee mitä nuo pallerot on, mitä ne tekee bannerissa ja miten ne liittyy kynsiaiheiseen blogiin. Liittyvätpä hyvinkin! Sain eräänä iltana päähäni, että mä haluan tehdä magneetteja jääkaappiin, sillä meillä ei ole kuin pari siellä ja nekin hyvin tylsiä. Tarvikkeet tilaukseen ebaysta ja odottelemaan! Mä olin nähny kynsilakkasormuksia ja muita koruja ja samalla idealla toteutin nämäkin. Nyt tämä mun kynsiharrastus näkyy kauniisti sisustuksessa ja mä voin ihailla kauniita lakkoja mennen tullen! Oi että miltä glitterit noissa näyttääkään! Koska nämä on niin ihanaisia glitterisiä palleroisia niin kuvaaminen lähti käsistä ja kuvia on PALJON. Koittakaa kestää, laitoin osan edes pienellä. :D












Miltäs näyttää? :D Miellyttääkö blogin ulkonäkö? Parempi huonompi? Kertokaa ihmeessä. :) Ens postauksessa sitten kynsipainotteisempaa juttua! 26 lukijaa vielä blogiin ja sitten pyörähtää käyntiin arvonta! Mahtipalkinto luvassa, jos en omistaisi jo itse niin olisin kateellinen. :D


18 kommenttia:

  1. Ihania ja ihana banneri =)Itekki pitäs lakkailla noita kiviä =)

    VastaaPoista
  2. Ihania noi askartelut, niihin kelpaisi linkkivinkki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ehkä kummempaa linkkivinkkiä ole antaa, kuin tää perus kynsilakkasormuksen teko-ohje: http://sonnela.blogspot.fi/2012/05/kynsilakkasormus-nail-polish-ring-ohje.html Magneetteihin en oo löytänyt ohjetta, mutta soveltamalla onnistuu :)

      Poista
    2. No sieltä löytyi ainakin hakusanoja, millä tarvikkeita lähteä etsimään. Jotenkin musta vaan tuntuu että sotkisin nuo, mutta ehkä pitänee koittaa. :)

      Poista
  3. Tosi hyvä idea!! :) Lempparini on ehdottomasti tuo, jossa on vihertävää, kultaista ja sinertävää glitteriä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä onkin pääosassa ihanaakin ihanampi Essencen glitter Mr and Mrs glitter. Alle sivelin aavistuksen muitakin sinivihreitä lakkoja/glittereitä, mutta ei sieltä juuri muu näy.

      Poista
  4. Haa, mullakin on samanlainen harmaa mustavalkoisella glitterillä. :D Kiitos hyvästä ideasta, mäkin taidan tehdä "muutamat" jääkaappimagneetit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin loppu värkit kesken, jotenki ihan super rentouttavaa puuhaa vaa lätkiä värejä päällekäin. :D Sit niitä saa ihastella päivittäin. Aion vetästä ainakin toisen ellei kolmannenkin satsin noita palleroita jääkaappiin ja varmaan vanhempienki jääkaappiin. :D

      Poista
  5. Sormuksista oon kuullut, mutta nää magneetit onkin oikein kiva uusi tuttavuus/idea. Pitääpäs tutkailla eBayta ja jos kokeilis itsekin tehdä pari (sormukset ei oo miun juttu..) Kiitos ideasta! Ja kaunis on toi banneri!

    VastaaPoista
  6. Apua, munkin täytyy alkaa tuunailemaan jääkaappimagneetteja koska meillä ei ole kuin tasan yksi. :D Nää on upeita, voisin kotiuttaa kaikki. :)

    Ja banneri on kaunis! :)

    VastaaPoista
  7. Huikea idea noi magneetit!!
    Tiedän mitä ystävät saa joululahjaksi... ;)

    VastaaPoista
  8. Ihan mielttömän upeita luomuksia! c:

    VastaaPoista
  9. Oi nää on upeita! Haluutko laittaa linkit ebayhin miten löytäisin tarvikkeet :D sait mut innostumaan ;)

    VastaaPoista
  10. Joo minäkin haluan tilata tarvikkeet, linkkiä?:D sitkun vielä erikokoisia sais tehtyä niin aina parempi;)

    VastaaPoista
  11. Holy shit! Hienoja! :D pitää vissii itekki tehä! Ulkoasun uudistus onnistu mun mielestä hyvin, mä ainaki tykkään :)

    VastaaPoista
  12. Nää on kyllä aivan ihania! <3 Hieno banneri!

    VastaaPoista