19.1.2013

Pikainen postaus ostoksista

Oon pyrkinyt vähentämään ostelemista viimeaikoina ja säästää rahaa rakennekynsikoulutuksen materiaaleihin ja matkoihin. Muutamia "pakkohankintoja" on kuitenkin tullut vastaan. Ensimmäinen pakkohankinta oli Cesarsshopin alesta uusia Konadin leimauslakkoja, pari uutta väriä ja sitten tietysti mustaa ja valkoista varastoon. Harvoin maltan näitä Konadin leimauslakkoja täydellä hintaa ostaa, niin tottahan toki alennus oli PAKKO käyttää hyväksi.


Ajattelin että en kuvaa, noita uusia mustia ja valkoisia sillä kaikkihan nyt ovat mustan ja valkoisen nähneet, mutta tuossa yläpuolella ois kuvaa näistä (mulle) uusista väreistä. Vasemmalta oikealle pastelli oranssi, magenta ja pastelli vihreä. Jotenki tosi keväiset värit ja piristivät mun mieltä kovasti.


Seuraavat uutukaiset sain hankittua käsiini facebookin Kynsikoristekirppiksen kautta, jossa mulla oli ostoilmoitus koskien Nufun flakie- ja glitterlakkoja. Mua lähestyttiinkin sitten yksityisviestillä ja tarjottiin muutamia Nfu Ohn lakkoja joista valikoin itselleni ylläolevat kolme ja otin myös "kimppatilaukseen" mukaan Miran jakamaan mun kanssa postikuluja. Nfu Ohn lakat jotka kotiutuivat olivat siis nro. 68, 45 ja 55. Nämä vaan on ihan käsittämättömän ihania lakkoja ja olin livenä vielä enemmän yllättynyt tuon nro. 55 ihanuudesta. Miten joku onkin osannut yhdistää vihreään lakkaan oransseja/punertavia flakieita, käsittämätön yhdistelmä! Ikäväkseni tajusin myöskin saadessani nro. 68 käsiini, että se on yllättävän lähellä China Glazen C-C-Couragea, mutta ehkä kuitenkin ovat vielä sen verran erilaiset, että aion pitää molemmat. Näistä varmaan teen jonkin sortin vertailua myöhemmin.

Tämmöset ostokset tällä kertaa. :)

8 kommenttia:

  1. Heitin sinua haasteella, jos olet jo tämän tehnyt niin ei tarvitse uudelleen tehdä! :)) Hyviä uuden viikon alkuja! http://mella-lili.blogspot.fi/2013/01/haaste-11.html
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Oonkin ehtinyt tämän haasteen tehdä, vaikka harvoin haasteita ylipäätään teen. Kiitos kuitenkin haastamisesta!

      Poista
  2. Tässäpä vielä haaste sinulle: http://alcoolise.blogspot.fi/2013/01/11-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oonkin ehtinyt tämän haasteen jo tehdä, mutta voisin harkita että näihin pariin uuteen vastaisin vain näihin haastajan kysymyksiin. :D 11 asiaa itestä oli sen verran vaikea keksiä, etten heti yritä uudelleen.

      Poista
  3. Oi noi nufut <3 En omista yhtäkään mutta haaveilen kovasti ko. merkin lakoista.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun Nufusta haaveilee niin suosittelen ehdottamasti kokeilemaan jotain flakie lakkaa. Ne on omaan makuuni Nufun parhaimmistoa. Myös glitterit ja holot on toimivia. :)

      Poista